Myyrmäen Postinumero

Icon

Myyrmäen Postinumero on myyrmäkeläisten oma raivopaikallinen uutistoimisto

Huoli Myyrmäenraitin leikkipuistosta

Vihreiden kaupunginvaltuutettu Mikko Mäkelä ja 24 muuta valtuutettua tekivät 31.08.2009 aloitteen Myyrmäessä sijaitsevan tontin muuttamiseksi asemakaavassa lasten leikkipuistoksi. Myyrmäenraittiin, Vaskivuorentiehen ja Pyörrekujaan rajoittuvalla tontilla on ollut vuosien ajan lasten leikkipuisto. Avoimen päiväkodin lopetettua puisto on jäänyt yleiseksi leikkipuistoksi.

Asemakaavassa tontti on määritelty yleisten rakennusten korttelialueeksi. Kaupungin viheralueyksikkö on ollut haluton huolehtimaan puiston kehittämisestä, ja ainoastaan välttämättömimmät ylläpitotyöt on tehty. Puisto on ainoa Myyrmäen keskustassa sijaitseva yleinen leikkialue ja nykyisessä ränsistyneessä kunnossaankin suosittu lapsiperheiden kohtaamispaikka.

Kaupunginhallituksen vastauksessa 14.12.2009 todetaan, että yleiskaavan puolesta tontti voitaisiin muuttaa esimerkiksi asuntorakentamiseen. Mitään suunnittelua tontin muuttamiseksi toiseen käyttöön ei kuitenkaan ole tehty. Leikkipaikan säilyttämisen vuoksi asemakaavaa ei ole tarpeen muuttaa. Asemakaavatilanne ei myöskään estä leikkipaikan kunnostusta.

http://192.49.193.12/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=2&docid=4b485c305c36303836363433392e646f63&lis=0&pykno=20&pvm=14%2e12%2e2009%2014%3a00%3a00 [doc]

Luokka: Palvelut, Uutiset

Aihe: , , , , , , , , , , , , , , ,

Tulosta Tulosta

Kommentoi

 

Spam Protection by WP-SpamFree