Yhteisöteatteri Jäänsärkijät esittää Myyrmäen taidetalo Toteemissa 13.5. klo 14 koko perheen teatteriesityksen Musti ja Mansikki. Esityksen jälkeen lapset rakentavat yhdessä leikki-Myyrmäen. Toteemissa on Vantaan kaupunkijuhlien aikana taidenäyttely Ihan pihalla.
Vantaan Jalkapalloseura järjestää lasten FutisTiimin Myyrmäessä alkaen 03.05.2010. FutisTiimi on 3-5 -vuotiaiden jalkapalloryhmä, jossa kehitetään lapsen liikunnallista osaamista. FutisTiimin hinta on 90 euroa.
Myyrmäen Maalaismarkkinoiden yhteydessä 15.5. pidettävien kaupunkijuhlien yhteydessä järjestetään Paalutorille pystytettävällä esiintymislavalla ohjelmaa. Lavalla esiintyvät Martinlaakson ja Vaskivuoren lukion oppilaat, lastenmusiikin orkesteri Siina & Taikaradio ja lauluyhtye Suora Lähetys.
Vantaan Lapsibaletti sulautetaan Vantaan Tanssiopistoon kuluvan vuoden heinäkuun lopulla, kertoo Vantaan Sanomat. Lapsibaletilla on noin 140 oppilasta. Studio Tamarin Louhelassa jatkaa Tanssiopiston opetuspisteenä.
Partiolippukunta Kaivokselan Delfiinit ry järjestää vuosittaisen Yrjönpäiväntempauksen lauantaina 24.4. alkaen klo 10 Myyrmäen Liesitorilla. Tapahtumassa on mukana suurin osa lippukunnan jäsenistä.
Salibandyseura Vantaan tyttöjoukkueet esittäytyvät Myyrmäen Urheilutalolla ma 29.3. klo 18:00-19:30. Tapahtumassa mukana pienet mimmisählytytöt sekä SB Vantaan Ässien sekä SB Vantaan Pallosalamien tytöt.
Vantaan taidemuseo Myyrmäessä esittelee Suomessa ennen näkemättömiä valokuva- ja videotaiteen teoksia. Näyttelyn taiteilijat ovat Danica Dakić, Loretta Lux ja Anu Pennanen. Teosten päähenkilöinä ovat lapset ja nuoret.
Uusimmat kommentit